Vaivattomasti kohti Finlandiaa

Massahiihtotapahtumat ovat paitsi erinomainen tapa kuntoilla, myös mahdollisuus matkustella ja nähdä maailmaa. Urheilun ystävät voivat osallistua Finlandia-hiihtoon kätevästi kaikkialta maailmasta, ja lentämisen lisäksi matkan voi taittaa ekologisemmin laivalla tai lautalla monesta Euroopan kaupungista. Suositut risteilylaivat kuljettavat matkaajia esimerkiksi Tukholmasta ja Tallinnasta Helsingin sydämeen, josta junamatka Lahteen kestää vain tunnin. 

Lahteen saavuttuaan matkaaja pääsee rautatieasemalta kätevästi kävelymatkan päässä sijaitsevaan keskustaan, joka tarjoaa erinomaisia majoitusvaihtoehtoja, kuten Finlandia-hiihdon yhteistyökumppaninakin toimivan Solo Sokos Hotel Seurahuoneen. Mikä parasta, myös Finlandian lähtöalue Lahden Urheilukeskus sijaitsee aivan keskustan kupeessa, ja matka käy kävellen hyvästä alkulämmittelystä päivän koitosta varten. Julkiset liikennevälineet kuljettavat matkailijoita kätevästi ja ekologisesti esimerkiksi keskustan ulkopuolella sijaitseviin luonto- ja kulttuurikohteisiin. Jos auto kuitenkin tulee tarpeeseen Finlandia-hiihdon osallistujille esimerkiksi suksien kuljetusta tai lähiseutumatkailua varten, onnistuu sekin. Parkkeeraaminen onnistuu maksullisille tai maksuttomille parkkipaikoille, joita on myös aivan Urheilukeskuksen kupeessa. Lahden City-Yhteisautot ovat sähköautoja, joilla lähiseutumatkailu onnistuu hiilivapaasti. 

Jos Suomeen haluaa saapua lentäen, Helsinki-Vantaan lentokentälle pääsee monesta Euroopan kaupungista muutamassa tunnissa. Myös lentokentältä pääsee Lahteen junalla tai bussilla noin tunnissa. Kenttää on uusittu aivan lähiaikoina niin, että turvatarkastukset hoituvat jouhevasti ja suomalaista muotoilua esittelevässä lähtöaulassa ovat sekä lähtöselvitysalueet, matkatavaroiden jättö, rahanvaihtopiste että turvatarkastus. Myös monenlaiset muut palvelut ravintoloista apteekkiin ja matkamuistomyymälöihin palvelevat Finlandia-hiihtoon saapuvia.

Tiesitkö muuten, että Lahden latujen lumetus ja kesän yli säilötty lumi tehdään Vesijärven vedestä. Järviveden käyttö ei tuhlaa puhdistettua hanavettä ja on humuksen vuoksi paremmin pakkautuvaa ja säilyvää.

Finlandiaan on mahdollista matkustaa ympäristö huomioiden, ja myös Lahden kaupunki ja Hollolan kunta ovat toimineet edelläkävijöinä vihreässä siirtymässä. Lahti on vuoden 2021 Euroopan ympäristökaupunki, minkä lisäksi se on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2025 - siis 10 vuotta muuta Suomea ja 25 vuotta Euroopan unionia aiemmin. Kotitalouksista syntyvästä jätteestä hyödynnetään jopa 99%, ja kivihiilen käytöstä on luovuttu. Kaupunki haluaa myös panostaa kestäviin liikkumismuotoihin, kuten pyöräilyyn ja julkisiin liikennevälineisiin. Luontoa suojellaan aktiivisesti muun muassa pitämällä huolta vesistöistä ja luonnonsuojelualueista. Kiireisen talviurheilukauden aikana Finlandiaan voikin matkustaa vaivattomasti ja paikalliseen elämään tutustuen, eikä ekologisuudestakaan tarvitse tinkiä.

 
Uutinen on osa Finlandia-hiihdon Kulissien takana -juttusarjaa, joka esittelee hiihtotapahtuman tarinaa ja taustaa pintaa syvemmältä. Uusien rakenteiden, vastuullisuustyön ja monipuolisen kumppaniverkoston luominen yhdistyvät teemoina vuoden 2024 Finlandia-hiihdossa.

Lähteinä käytetty:
https://greenlahti.fi/ | https://www.lahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/liikenne-ja-kadut/pysakointi/yhteiskayttoautot/ | https://visitlahti.fi/yhteiskayttoauto/ | https://www.finavia.fi/en/airports/helsinki-airport | https://visitlahti.fi/en/frontpage/events/ironmanlahti/
Edellinen
Edellinen

Kokonaisvaltainen elämys Pasta Partysta saunan lauteille

Seuraava
Seuraava

Takana kaikki Finlandia-hiihdot!