Nuorten urheilua tukemassa

Lahti on Suomen Hiihtoliiton vuonna 2023 tituleeraama Vuoden hiihtokaupunki, eivätkä vähäisin syy tähän kunniaan ole pitkät perinteet laadukkaiden hiihtotapahtumien järjestämisessä. Salpausselän kisat, Finlandia-hiihto sekä monet pienemmät talviurheilutapahtumat elävöittävät päijäthämäläistä urheilua, mutta vaativat järjestäjiltään myös ammattitaitoa ja pitkäjänteistä seuratyötä.

Finlandia-hiihto on voittoa tavoittelematon järjestö, ja tapahtuman järjestämisestä vastaavat alueen perinteikkäät hiihtoseurat, Lahden Hiihtoseura sekä Hollolan Urheilijat -46. Nämä seurat hoitavat tapahtuman järjestämisen reitistä ja huoltopisteistä hallinnointiin ja kisakansliaan. Finlandia-hiihdosta saadut mahdolliset tuotot menevät kyseisten seurojen käyttöön, esimerkiksi nuorten urheilutoiminnan tukemiseen. Kyseiset seurat myös vastaavat Finlandia-hiihdon mahdollisista taloudellisista tappioista.

Hyvinvoivat urheiluseurat mahdollistavat nuorten osallistamisen liikuntaan sekä nyt että tulevaisuudessa. Sekä Lahden Hiihtoseura että Hollolan Urheilijat -46 järjestävät monipuolista harrastustoimintaa lapsille ja nuorille, aina leikkimielisistä hiihtokouluista erityislasten ryhmiin ja tavoitteelliseen treenaamiseen. Seuroille mahdollisesti tulevat tuotot auttavat niitä järjestämään matalan kynnyksen ja lasten tapahtumia sekä piirikunnallisia ja kansallisia kilpailuja. Seurat ovat päässeet myös järjestämään suurempia urheilu- ja kisatapahtumia, kuten Hollolan Urheilijat -46:n vuonna 2019 tai Lahden Hiihtoseuran vuonna 2023 järjestämän Hopeasompa-kilpailun, joka on nuorten hiihtäjien, mäkihyppääjien ja yhdistetyn urheilijoiden kauden pääkilpailu.

Finlandia-hiihto on monelle alueen urheilevalle nuorelle oiva tilaisuus päästä aistimaan isomman urheilutapahtuman tunnelmaa, toimimaan vapaaehtoisena järjestelyissä ja mahdollisesti itsekin kastamaan mononsa pidempien matkojen hiihtämiseen. Laadukas Finlandia tarvitsee avukseen urheiluseurojen vahvaa panosta ja osaamista, ja urheiluseurat hyötyvät Finlandiasta kertyvistä tuotoista ja ammattitaidosta. Osallistumalla Finlandiaan et siis vain saa itsellesi ainutlaatuista hiihtokokemusta, vaan tuet myös tulevien Finlandia-hiihtäjien harrastuspolkua ja liikunnallista elämäntapaa.


Uutinen on osa Finlandia-hiihdon Kulissien takana -juttusarjaa, joka esittelee hiihtotapahtuman tarinaa ja taustaa pintaa syvemmältä. Uusien rakenteiden, vastuullisuustyön ja monipuolisen kumppaniverkoston luominen yhdistyvät teemoina vuoden 2024 Finlandia-hiihdossa.

Valokuvat / Fotos: Touho Häkkinen ja Marianna Saren

Edellinen
Edellinen

Viro ja Suomi yhdellä reissulla ja saat ilmaisen Worldloppet-passin

Seuraava
Seuraava

Viro ja Suomi yhdellä hiihtoreissulla!