Me kysyttiin ja te vastasitte!

Kaikille tämän vuoden tapahtumaan osallistuneille lähetettiin kilpailun jälkeen palautekysely ja tässä hieman yhteenvetoa.
Ensinnäkin kiitos!
Saimme yli 700 vastausta ja paljon hyviä kommetteja ja mielipiteitä.
Tämä keskiarvo kertoo jo paljon siitä miten meillä meni!

Kysyimme kuinka hyvin viestintämme toimi ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana. Tästäkin palaute oli mairittelevaa. Vaikka annoitte meille hyvät arvosanat, jäi jotain parannettavaakin. Vapaissa kommenteissa saimme mm. palautetta uusien sivujen rakenteesta ja puuteista, joihin tullaan tekemään parannus ja varmistamaan, että näkyvyys olisi parempi kaikenlaisila laitteilla. Hiihtäjänohjeessa oli kyllä kaikki tieto, mutta osalla oli vaikeuksia sitä löytää. Koitamme tähän myös tehdä parannuksia. Ensi vuonna kaikki ohjeistukset löytyvät suoraan sivuiltamme. Latujen kunnosta toivottiin myös parempaa tiedottamista. Ennen tapahtumaa teimme yli 400 somepostausta, joista monessakin kerroimme vallitsevasta tilanteesta Salpausselän latuverkostossa, MUTTA unohdimme samalla, ettei kaikki lue facebokin tai instagramin stooreja, joihin suurin osa ns. ajankohtaisesta viestinnästä keskittyi. Jatkossa tehdään myös meidän uutisiin tiedotteita aiheesta ja nostetaan somen perinteisempiin osioihin myös.

Ladut ovat tietysti keskiössä kun on kyse hiihtotapahtumasta. Tämä on tietysti myös asia, johon on vaikeinta vaikuttaa, varsinkin vähälumisina talvina. Tänä vuonna kuitenkin päästiin nauttimaan aurinkoisesta säästä ja palautteen mukaan loistavista laduista. Toki sora-äänikin kuului ja pyrimme entisestään parantamaan ja selkeyttämään mm. latujen merkintää. Hyvää palautetta tuli pelo-osuuden pois jäännistä, vaikka se hieman lyhensi reittiä. Tätä toivottiin pysyväksi muutokseksi ja kartat on otettu ratamestarin pöydälle, josko saisimme puuttuvat kilometrit kaivettua jostain muualta.

Tälle vuodelle uusimme ilmoittautumisjärjestelmän ja sen toimivuutta ja helpokäyttöisyyttä kehuttiin. Vanhoja tuloksia on kyselty paljon ja tämä on työn alla. Eli tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta selata vanhojen hiihtojen tuloksia, mutta tiedot on tallessa ja tuodaan näkyville uusille sivuille kunhan saamme taustajärjestelmät kuntoon. Kisakeskus sai kiitosta ja numeroiden haku oli sujuvaa. Viimeisen viikon ilmoittautumisrumba oli melkoinen ja meinasi meiltä numerolaputkin loppua. Parannettavaa jäi kuitenkin mm. lähdön järjestelyyn, jossa meillä kävi niin sanotusti kämmi, eikä tarvittavaa väkeä ollut riittävästi kertomassa ja ohjaamassa ihmisiä oikeisiin ryhmiin. Kisaruokalan annoksiin toivottiin lisää kokoa, mutta ilmoittautumisen yhteydessä saatua tuotepakettia kehuttiin. Stadiolla kokeilimme uutta järjestelyä, jossa katsojat ohjattiin stadionalueelle lähelle hiihtäjiä ja itse katsomo oli suljettu. Valitettavasti osalta meni nämä ohjeistukset ohi. Tarkoitus oli saada hyvää meininkiä ja kannustusta ihan maalisuoran viereen ja lähtöalueelle. Tästä saimme palautetta sekä puolesta, että vastaan ja mietitään jatkossa miten tämän kanssa toimitaan.

Koko kyselyn mittava vapaiden kommenttien määrä oli mykistävä ja jatkamme näiden purkamista edelleen. Kaiken palautteen ja ideoiden joukosta koitamme löytää myös kehitettävää ja tulemmekin laittamaan vielä näistä ideoista kyselyä.

Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli kuitenkin osallistujien mukaan varsin onnistunut ja tästä on hyvä jatkaa! Ilmoittautuminen vuodelle 2024 on käynnissä!

Edellinen
Edellinen

Renta x Finlandia-hiihto – yhteistyö jatkuu myös tulevissa hiihdoissa!

Seuraava
Seuraava

Vapaaehtoisten Päättäjäiset 2023