Kestävyysurheilun juhlaa

Kirpeät pakkasilmat ja puhtaan luonnon ympäröimät valkoisenhohtavat ladut ovat ylellisyys, jota moni Finlandia-hiihtäjä varmasti arvostaa. Talviurheilutapahtumat tekevät töitä sen eteen, että osallistujille tarjotaan laadukas ja sisältörikas päivä ladun varrella, mutta samalla on syytä pitää mielessä, että myös tulevalla sukupolvella on oikeus samanlaisiin elämyksiin. Vastuullisemman liikuntakulttuurin puolesta taistellaan yhdessä, ja yhteistyökumppanuuksiensa ja muun toimintansa avulla Finlandia-hiihto haluaa syöttää oman panoksensa peliin.

Euroopan unioni säätelee monia ympäristö- ja ilmastotoimiin liittyviä määräyksiä ja tottumuksia. Moni toimija on kuitenkin halunnut toimia vastuullisuuskysymyksissä etukenoisesti. EU-komission tavoitteena on kieltää kertakäyttöastiat vuonna 2030, ja Finlandiaan juomakupit toimittava suomalainen yritys Greencup on ryhtynyt työhön uudelleenkäytettävien astioiden puolesta jo nyt. Greencup-mukien myötä Finlandia siirtyi monien muiden suomalaisten urheilutapahtumien tapaan askeleen kohti jätteettömyyttä ja poispäin kertakäyttökulttuurista. Lisäksi Finskin logolla varustetut Finisher-mukit ovat mainio kotiintuominen, jonka voi ottaa hyötykäyttöön.

Myös Finlandian yhteistyökumppanina toimiva Salomon on tehnyt toimia luontokadon ja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Yritys muun muassa valmistaa tuotteitaan kiertotalouteen perustuvaan tuotekehyksen pohjalta, jonka mukaan tavaroita valmistetaan turvallisista raaka-aineista, uusiutuvista tai kierrätettävistä materiaaleista. Uudet tuotteet suunnitellaan niin, että niissä otetaan huomioon tuotteen vedenkulutus, hiilidioksidipäästöt ja jätteet. Kuten Salomonkin on linjannut, talviurheilua voi harrastaa ympäristö huomioiden. Finlandiaa varten uusia suksia tai sauvoja ei tarvitse erikseen ostaa, vaan kalusteet voi vuokrata CustomSkiltä tapahtuman ajaksi. Edes voiteita ei tarvitse hankkia itse, vaan Startilta voi halutessaan ostaa fluorivapaan voitelupalvelun, jolla Finlandia-hiihtäjän sukset laitetaan kuntoon. 

Finlandia-hiihdon reitti kulkee herkässä Salpausselkä UNESCO Global Geoparkin maastossa, ja siksi on tärkeää, että ladut pysyvät valkeina myös hiihtopäivän jälkeen. Suomalaisen Noshtin vauhtikarkit ovat korvanneet luontoa roskaavat urheilugeelipussit, ja yritys panostaa muutenkin tuotteiden ympäristöystävälliseen pakkaamiseen. 

Vauhtikarkit ovat vegaanisia, gluteenittomia ja FODMAP-ruokavalioon sopivia ja tehty puhtaista raaka-aineista. Latuasematarjottavien uudistamisen lisäksi Finlandia-hiihto kantaa vastuuta tapahtuman jätehuollosta. Lassila & Tikanoja -yritys vastaa jätehuollosta ja asianmukaisesta jätteiden käsittelystä, ja Finlandia-hiihdon tavoitteena on siirtyä jatkuvasti hiilineutraalimpaan jätehuoltoon. Talviurheilutapahtumana haluamme olla kestävyysurheilua niin liikunnan kuin luonnonkin kannalta.


Uutinen on osa Finlandia-hiihdon Kulissien takana -juttusarjaa, joka esittelee hiihtotapahtuman tarinaa ja taustaa pintaa syvemmältä. Uusien rakenteiden, vastuullisuustyön ja monipuolisen kumppaniverkoston luominen yhdistyvät teemoina vuoden 2024 Finlandia-hiihdossa.
Lähteet:
Edellinen
Edellinen

Lahden seudulla latuverkostoa on hiihdettäväksi useita satoja kilometrejä

Seuraava
Seuraava

Finlandia kaikille